Koska lausuminen perustuu energian siirtelyyn eri asioiden välillä, ei susi pysty vaikuttamaan itseensä lausumalla, sillä tällöin energiaa ei vähene, siirry tai tule lisää.

Lausumisen lähtökohdat ovat käytettävän riimun tunteminen ja kohteen tosinimen tietäminen.
Riimu merkitsee jotakin asiaa kuten toimintoa (esimerkiksi nopeus tai kipu), jonka vaikutus halutaan aiheuttaa kohteessa. Jotta kohteeseen saataisiin yhteys, täytyy sen tosinimen olla lausujan tiedossa.

Lausuja piirtää, raaputtaa, polttaa. jollekin pinnalle (kaarnaan, hiekkaan, saveen, kiveen, nahalle, jäälle...) halutun riimun. Riimu tulee piirtää huolella ja tarkasti, sillä pienikin virhe voi muuttaa tai mitätöidä sen merkityksen. Tämän jälkeen lausuja laskee tassunsa koskettamaan riimua - riimu ei saa rikkoontua tai sotkeentua - ja lausuu selkeästi kohteen tosinimen.
Tähän asti suoritetut toiminnot eivät vielä sinällään saa mitään tapahtumaan, vaan avaavat eräänlaisen portin, väylän, Lausujan ja kohteen välille. Vasta koulutusta saanut Lausuja pystyy tunnistamaan ja käyttämään tätä väylää.

Vielä tässä vaiheessa Lausuja pystyy sanomaan ainoastaan summittaisesti kohteensa sijainnin. Hän pystyy aistimaan vain väylän 'suuaukon', sen portin, jonka hän on juuri avannut.

Portin aukeamisen jälkeen Lausujan tulee osata ikään kuin kanavoida omaa energiaansa ja ajatuksia tämän väylän kautta kohteeseen. Mitä enemmän hän siirtää energiaansa toiseen, sitä voimallisempi on riimun merkitsemän asian vaikutus kohteessa.

Energian siirtämisen yhteydessä Lausujan tietoisuus siirtyy kohteeseen. Tässä vaiheessa hän myös tiedostaa kohteen sijainnin - väylän suunnan ja pituuden. Jos hän ei ole käyttänyt näköriimua, hän ei kuitenkaan pysty hahmottamaan kohteen ympäristöä, sillä hän aistii vain kohteen ne ominaisuudet ja asiat, jotka ovat kytköksissä käytettyyn riimuun. Esimerkiksi kipuriimua käytettäessä lausuja tuntee vain sen, mihin kohtiin kohdetta särkee ja kuinka voimakasta kipu on. Tällöin hän ei siis tiedä mitä kohde kuulee, näkee tai ajattelee.

Lausuessa itse Lausujan täytyy keskittyä lausumiseensa sataprosenttisesti, eikä hän voi uhrata ajatustakaan millekään muulle asialle. Lausuja ei lausuessaan edes aisti ympäristöään, sillä viimeistään energiaa siirrettäessä hänen aistinsa sumenevat eivätkä enää reagoi ympäristön pieniin ärsykkeisiin. Ulkopuolisen silmin hän vaipuu transsinkaltaiseen tilaan.

Kun Lausujan tietoisuus on siirtynyt täysin kohteeseen, ei hän enää aisti kehoaankaan kuin vain hämärästi. Tässä vaiheessa Lausuja pitelee vielä energiaansa itsessään. Jos Lausuja käyttää nopeusriimua, keskittää hän nyt ajatuksensa kohteen nopeuteen - hän aistii, onko kohde liikkeessä ja jos on, kuinka nopeaa tämän liike on. Lausuja vapauttaa energiaansa sen verran kuin on tarvis, jolloin kohteen nopeus joko nopeutuu tai hidastuu riippuen siitä, kummin Lausuja haluaa tähän vaikuttaa.

Lausuminen lopetetaan siten, että aluksi Lausuja vetää tietoisuutensa väylää pitkin takaisin kehoonsa. Tämän hälkeen hän kohottaa tassunsa riimulta. Tällöin väylä sulkeutuu, ja myös riimun vaikutus kohteessa päättyy. Lausujan aiheuttamat pysyvät asiat, kuten luunmurtumat jne eivät kuitenkaan lausumisen päätyttyä palaa ennalleen, vaan jäävät sellaisiksi.
Jos Lausuja toistaa usein samoja toimintoja samalle kohteelle hiljalleen oireita voimistaen, jää lopulta tämä tila jatkuvasti kohteen päälle. Esimerkiksi usein samalle sudelle tuotettu euforinen tila voi ajaa kohteen ulkopuolisen silmin täysin hulluksi, kun taas dysforialla voidaan aiheuttaa suden vakavakin masentuminen ja ennen pitkää mahdollisesti jopa itsemurha.

Lausuessaan susi menettää aina energiaa. Tämä aiheuttaa vähintään väsymystä ja voimattomuutta. Liian usein lausumista harjoittava susi voi jäädä väsyneeseen tilaan. Tämän välttämiseksi Lausujat pitävät yllä henkistä tasapainoaan ja hyvää oloaan elämällä terveellisesti ja tasapainoisesti. Lausujat usein myös viettävät paljon aikaa yksin tai muiden Lausujien kanssa vain mietiskellen.

Jos Lausuja ylittää lausuessaan omat rajansa siirtämällä liikaa energiaa tai jatkamalla yhtäjaksoista lausumista liian pitkään, saattaa keho suojella itseään aiheuttamalla tajunnan menettämisen. Tällöin väylä ratkeaa.
Pyörtymisestä seurannut väylän katkeaminen aiheuttaa lausujalle erinäisiä oireita pahasta olosta huimaukseen.

Toistuva lausumisen keskeytyminen yllämainitusta syystä aiheuttaa ennen pitkää kyltymisen (kts. vaikutukset lausujassa).

Jos Lausujan keskittymiskyky herpaantuu joko omien ajatuksien lähtiessä harhailemaan tai jonkin ulkoisen tekijän vuoksi, repeää hänen ja kohteensa välillä oleva väylä. Siinä sillä hetkellä ollut energia, joka siis on ollut matkalla lausujasta kohteeseen, kimpoaa väylän hajotessa itse Lausujaan. Tällöin Lausuja kokee hetkellisesti itsessään ne asiat, joita hän on luonut kohteeseen.

Tällainen tarkoittamaton lausumisen keskeyttäminen aiheuttaa lausujalle vaihtelevia oireita väsymyksestä huimaukseen, pahoinvointiin ja pääkipuun. Oireet ovat yksilöllisiä.

Lausuja voi kärjistää riimun merkitsemän vaikutuksen tiettyyn kohtaan kohteessa. Näin hän voi saada aikaan vaikka kipua vain esim. kohteena olevan suden (tai muun eläimen) hännänpäässä. Vastaavasti näin voi saada esimerkiksi tuulen yhden virtauksen muuttamaan suuntaa.
Energian kärjistäminen kohteessa on helpompaa kuin koko kohteeseen vaikuttaminen, tosin Lausujan tulee osata keskittää ajatuksensa entistä huolellisemmin vain tiettyyn kiintopisteeseen. Tästä johtuen lausumista harjoittelevien susien on usein vaikeaa saada energiaansa kohdistettua haluamallaan tavalla, jolloin halutut asiat toteutuvat sattumanvaraisesti eri puolilla kohdetta. (Kärjistäminen ei vaikuta yleiskäsitteellisiin asioihin kuten nopeuteen tai makuaistiin.)